sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Lahjoitus.

Tässä kotisivullani on murto-osan murto-osa kuvauksista joita tein kahden viime viikon aikana.
En ole ehtinyt/jaksanut katsoa niitä kaikkia. Ei ole aikaa ei resursseja editoimiseen. Myötähäpeäni johdosta monet julkaisukelvottomia, joten lahjoittaisin ne mielelläni jollekin poliittisen kulttuurihistorian  tutkijalle. Viitaten Erkki Tuomioja kuvaukseen (esillä noin kaksi minuuttia kahdestakymmenestä) taustalla tapahtuva terveysfasismikohtaus on HD laatuista pupilleista puitteisiin ja minähän näen ja kuulen vain osan.
....siis että kenelle?

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Anni Sinnemäki Kirkko ja valtio

Länsimaisessa kielenkäytössä poliitikoksi kutsutaan tavallisesti henkilöä, joka hoitaa jotakin
poliittista luottamustehtävää tai on pyrkimässä sellaiseen.(Wikipedia...
Tämä oli viimeinen keskustelu/keskusteluyritys poliitikon/poliitikoksi pyrkivän kanssa.
Että huh,huh Pikkuhiljaa opin jotain heidän tavastaan puhua/keskustella ...en halua oppia enempää.
Noiden kymmenien yritysten aikana vain yhden kerran oivalsin jotain uutta,siis sain uuden ajatuksen, mikä
minun käsitykseni mukaan on keskustelun tarkoitus. Miksipä muuten tuhlata aikaansa.
Kyky käyttää opittua kieltä (pelata peliä/wittgenstein kielipeli) rapistuu jollei sitä käytä tai käyttää
hyvin yksipuolisesti. Jopa oma äidinkieli. Hyvänä esimerkkinä  tämä kirjoitus. (Kuten varmaankin huomaatte
en sitten kouluaikojen ole yrittänyt kirjoittaa mitään tämänkaltaista.)

Eduskuntavaaliehdokas Raine Luomanen

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Videoblogi? Hannele "Hanu" Luukkainen

Olkoon tämä  Hannele "Hanu" Luukkaisen vaalivideo (laajakaistani upload nopeus ei nyt riitä enempään)
mutta ehkä enemmänkin Mitä  videoblogi on? Kamera,tietokone ja nettiyhteys riittävät . Minun kohdallani
lähtökohta oli kulttuurihistoriallisen tapahtuman taltiointi eri kulmasta kuin esim. YLE. Homma riistäytyi.
Asia! Ettekö tekin voisi tehdä omasta kulmastanne. Niin tässä eräs tapa lähestyä ehdokasta. Siis ensin
selittää avustajalle mitä tämä on. Julkinen keskustelu? en tiedä. Lisää paremalla ajalla.

Fatbardhe Hetemaj Pakkoruotsi

Keskustelu kariutuu ensimmäiseen aiheeseen. Mutta
jotenkin on tuntunut mielenkiintoisemmalta käsitellä kysymyksiä
joista on ehdokkaan kanssa eri mieltä.

Samaan aikaan toisaalla

Eero Heinäluoma Kontulan vanhalla postilla 11/4 13:30
Jyrki Katainen Kolmen sepän patsaalla 11/4 14:40
Heidän kanssaan ei ollut mahdollisuuta vaihtaa mielipiteitä,
siksi näin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Videot parempi laatuisina.

http://www.youtube.com/user/waldemarwirtanen

Paavo Arhinmäki Siilitieltä metroon.

Paavo Arhinmäki oli ollut avustajansa  kanssa pitämässä
vaalitilaisuutta Siilitien metroasemalla.


Tällä kameran mukana tulleella editointi ohjelmalla
ei käytännössä voi leikata. Mutta ehkä sitten joskus
myöhemmin...

Maria Björnberg-Enckell Pakkoruotsi

Kieli on peli.

Erkki Tuomioja

Onko tuo taustalla tapahtuva sitä terveys fasc..
Ollaanhan kuitekin ulkona Hakaniemen torilla.

Jukka Relander Pakkoruotsi

Tom Packalén Pakkoruotsi

Paula Lehtomäki Pakkoruotsi

Astrid Thors Pakkoruotsi

Zahra Abdulla Pakkoruotsi

Kirsi Pihlaja

Ostin kameran 1/3/2011, Maksoi 190 euroa.
Viikon kuluttua kamera Saksaan huollettavaksi (kaksi viikkoa), joten  vielä en
siitä paljon ole oppinut .
Mutta sittenkin tässä kävi mäihä.
Katsokaa täydellä tarkkuudella. Pupillitkin näkyvät.
Just just ,täys HD kuva puoliutuu matkalla youtubesta-- onkin vain 1280 x 720

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Terve Kulttuurihistoria

Jatkuu kun kaistaa vapautuu.

Päivi Lipponen


Miksi tälläinen käytös on niin yleinen? Tavallaan tuntuu hölmöltö laittaa tänne. Luulevat stillkameraksi ,alkavat poseeraamaan. Kuultuaan kameran videoivan kääntävät selkänsä eivätkä vastaa edes kysymykseen: "Olisiko täällä joku toinen poliitikko jonka kanssa keskustella?" Kansanedustajat. Mitä? Yleisin reaktio
oli Vihreissä naiskansanedustajissa. Okei, okei .... kahdessa tapauksessa juuri näin, mutta sittenki.

Hanna Mithiku Uskonto ja poli...

Pertti Salolaineni

Niin

Sain uuden ajatuksen.

Närpiöläiset maahanmuuttajat eivät sittenkään ole sidottu kielensä kautta Närpiöön.
Kiitos! Sain uuden ajatuksen.

Keskustelu?

Kamerankantolupa
tulee varmaankin seuraavan eduskunnan käsiteltäväksi.
 Omat korteni kantaisin vaikka Kokoomuksen kekoon jos
sillä estettäisi tämän kansan jakautuminen ryhmiin jotka eivät
 kykene  keskustelemaan toistensa kanssa.